Vanhan maalin poisto ulkoseinästä ennen huoltomaalausta – miten se tehdään?

Miten toimia vanhan maalikerroksen kanssa, kun aikoo huoltomaalata talon ulkoverhouksen? Tätä miettii moni talonmaalausta suunnitteleva. Listasimme pohtimisen avuksi neuvoja siitä, milloin, minkä takia ja miten vanhan maalin poisto ulkoseinästä tulisi tehdä.

Mistä tietää, onko vanhan maalin poisto ulkoseinästä tarpeellista?

Maalausurakan onnistuminen edellyttää huolellisia pohjatöitä. Pohjatöihin kuuluu mm. maalattavien pintojen puhdistus sekä tarvittaessa vanhan maalin poisto ja pohjamaalaus. Aina ei kuitenkaan ole järkevää eikä tarpeellista lähteä poistamaan vanhaa maalikerrosta.

Jos maali on tiukasti seinässä kiinni, sen voi rauhassa jättää paikalleen. Tällöin se toimii hyvänä pohjamaalina uudelle maalipinnalle. Usein tällainen tilanne on silloin, kun seinät on pidetty puhtaana ja huoltomaalattu säännöllisesti noin 10–15 vuoden välein.

Ainoastaan heikosti kiinni oleva ja hilseilevä tai lohkeileva maali poistetaan.

Jos maalausväli on venähtänyt pitkäksi tai jos maalipinnassa on ongelmia, maali voi alkaa hilseillä ja lohkeilla irti seinästä. Tällaisessa tilanteessa on ehdottoman tärkeä poistaa kaikki huonosti kiinni oleva vanha maali ennen uudelleenmaalausta. Kaikkea maalia ei tällöinkään tarvitse poistaa. Ainoastaan heikosti kiinni oleva ja hilseilevä tai lohkeileva maali poistetaan.

Joskus tilanne on epäselvä, jos selkeää ongelmaa ei maalipinnassa näy, mutta edellisestä maalauksesta on kuitenkin jo runsaasti aikaa. Tällöin voi tehdä niin sanotun kynsitestin.

Kynsitestissä poistetaan maalia pieneltä alueelta, että saadaan maalireuna esiin. Tämän jälkeen kynsi tai vaikkapa kirjastokortin kulma työnnetään kevyesti maalireunan alle ja nostetaan maalipintaa. Jos maalipinnasta irtoaa vain kynnen tai kulman kokoinen lastu maalia, on maali riittävän tiukasti kiinni puussa, eikä sen poistaminen ole tarpeellista. Jos taas maali irtoaa liuskana isommalta alueelta, on se syytä poistaa heikoilta osin.

Miksi vanha maali täytyy poistaa?

Uusi maali tarttuu aina vanhan maalin päälle. Jos vanha maali on heikosti kiinni alustassaan, ei uudellakaan maalilla ole mitään tarttumapintaa. Vanhan maalin poisto ulkoseinästä luo uudelle maalille hyvän ja kestävän alustan tarttua.

– kerran irtoamaan lähtenyt maali irtoaa lopulta kokonaan ja uusi maalipinta sen mukana.

Joskus voi erehtyä ajattelemaan, että uusi maali toimisi liiman tavoin vanhalle, heikosti kiinni olevalle maalipinnalle ja kiinnittäisi sen uudestaan kiinni alustaansa. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kerran irtoamaan lähtenyt maali irtoaa lopulta kokonaan ja uusi maalipinta sen mukana.

Jos ulkoverhous on iäkäs, siihen on voinut kertyä useampi maalikerros. Tämä ei haittaa, kun maalipinnat ovat ehyet ja hyvin kiinni alustassaan. Sen sijaan jos kerroksia on paljon ja niissä on havaittavissa runsaasti eriasteista hilseilyä tai lohkeilua, on syytä harkita ulkoverhouksen uusimista.

Toinen vaihtoehto olisi kaiken maalin poistaminen seinästä, mikä on todella valtava työ.

Miten huonosti kiinni oleva maali poistetaan?

Paras työkalu maalinpoistoon on maalikaavin eli skraba. Sillä nimensä mukaisesti kaavitaan maalikerros puun pinnalta.

Toimivin tapa on vetää mahdollisimman pitkiä vetoja tasaisella rytmillä puun syiden mukaisesti. Maalikaapimen terä on kovaksi karkaistua terästä, joten sen kanssa on syytä olla tarkkana. Vedot tulee tehdä laudan suuntaisesti koko terän leveydeltä, ei koskaan poikittain tai terävällä kulmalla.

Lautojen pontit ja kulmat tuhoutuvat herkästi eikä mikään maali peitä syviä railoja, joita maalikaapimen kulma voi ulkoverhouslautaan aiheuttaa. Myös ikkunalaseja on varottava, koska maalikaapimen terä naarmuttaa ne hyvin herkästi.

Kaapimisen jäljiltä puupinnat saattavat joskus tarvita hienompaa käsittelyä, joka tehdään hiomapaperilla. Ulkoverhousta ei useimmiten tarvitse hioa, mutta esimerkiksi ikkunanpokien maalauksessa hionta kannattaa aina tehdä. Samoin kannattaa aina poistaa pystyyn nousseet tikut, joita tulee, jos vahingossa kaavitaan lautojen kulmia.

Kaapimia kannattaa olla muutama erilainen ja eri kokoinen, sillä talon ulkoverhouksesta löytyy monenlaisia kulmia ja erikokoisia pintoja.

Kaapimisaste on riittävä, kun vedossa maali ei irtoa palasina puun pinnalta.

Kaapiminen on paikoin kovaakin työtä, mutta se kannattaa tehdä huolella. Kaikkea maalia ei tarvitse poistaa, vaan tiukasti kiinni oleva maali saa jäädä seinään. Kaikki huonosti kiinni oleva maali sen sijaan kaavitaan pois. Kaapimisaste on riittävä, kun vedossa maali ei irtoa palasina puun pinnalta.

Myös tässä kohtaa voi käyttää apuna aiemmin mainittua kynsitestiä.

Puhdistus ja pohjamaalaus maalin poiston jälkeen

Kun vanhan maalin poisto ulkoseinästä on tehty huolellisesti, seinät tulee puhdistaa hyvin ennen päälle maalausta. Tämä siksi, että kaapimisesta aiheutuu maali- ja pölysotkua, joka estää maalia kiinnittymästä asianmukaisesti alustaansa.

Huonosti puhdistetulle pinnalle maalattu maali voi alkaa hilseilemään ja lohkeilemaan ennen aikojaan. Tilanteesta riippuen puhdistukseen riittää kuivaharjaus, mutta jos seinässä on esimerkiksi homepilkkuja, on syytä tehdä kunnollinen vesipesu käyttäen apuna sopivia home- tai maalipesuaineita.

Vanhan maalinpoiston yhteydessä esiin tulleet paljaat puuosat on aina pohjamaalattava ennen pintamaalausta. Pohjamaalin tarkoitus on parantaa pintamaalin tarttumista ja pitoa, tasata alustan maalinimua ja mahdollistaa tasavärinen lopputulos.

Tähän tarkoitukseen on olemassa erillisiä pohjamaaleja, mutta tarkoitukseen sopii usein myös noin 10 prosenttia ohennettu pintamaali. Pohjamaalin valinnassa on kuitenkin aina varmistettava yhteensopivuus käsiteltävän pinnan ja valitun pintamaalin kanssa.

Tämän jälkeen ulkoverhous on valmiina vastaanottamaan tuoreen maalipinnan kohotakseen taas takaisin vanhaan loistoonsa.

Lue asiakkaidemme kokemuksia talon huoltomaalauksesta. Muistathan, että halutessasi Väriset hoitaa tämänkin maalaustyön puolestasi. Pyydä ilmainen arviokäynti tästä.

Ulkopintojen huolto-opas

Lue lisää talon maalauksesta ja katon pinnoituksesta – lataa maksuton opas!

Milloin on aika maalata talon ulkoverhous? Miten välttyä yllätyksiltä? Miten varmistaa viimeistelty ja laadukas lopputulos?

Näihin ja muihin mieltä askarruttaviin kysymyksiin saat vastauksen maksuttomasta Ulkopintojen huolto-oppaasta.