Kaikki kokemukset

Tommi Suvanto: “Yhteistyö sujui hyvin ja hyvässä hengessä”

Tommi Suvanto hankki kuusi vuotta takaperin 1920-luvun puutalon Helsingistä.

Tommi Suvanto hankki kuusi vuotta takaperin 1920-luvun puutalon Helsingistä. Taloa on vuosien varrella remontoitu säännöllisesti. Kolme vuotta sitten taloon uusittiin sinkitty peltikatto. Ruostuneen peltikaton maalaus suoritettiin keväällä 2016. Maalauksen suoritti Väriset Oy.

Tommi Suvanto työskentelee Helsingin kaupungilla arkkitehtina ja asuu Toukolan pientaloalueella.

- Hommattiin talo kuusi vuotta sitten ja ollaan sitä pikkuhiljaa remontoitu. Kolme vuotta sitten, kun tehtiin julkisivukorjaukset ja -maalaukset, uusittiin samassa yhteydessä sinkitty peltikatto ja muut peltiosat.

- Peltiosat jäivät odottamaan maalausta. Annoimme niiden hapettua kolme vuotta, jotta ne olisivat paremmin maalattavissa, Tommi kertoo.

“Tuli fiilis, että Väriset voisi olla hyvä maalausliike”

Tommi kertoo tulleensa Väriset Oy:n kanssa heidän oman lähestymisensä kautta. Lähestyminen sattui sopivaan saumaan ja Tommi päätti ottaa yrityksen mukaan tarjouskilpailuun.

- Pyysimme tarjouksen myös kilpailevalta firmalta, mutta Väriset vakuutti, koska heillä oli referenssikohteita ja hintakin oli kohdallaan.

- Kun oltiin edustajan kanssa tässä paikan päällä katsomassa kohdetta, tuli fiilis, että Väriset voisi olla hyvä maalausliike, Tommi muistelee.

“Hommat sujuivat vauhdilla ja jälki oli hyvää!”

Väriset suoritti peltikaton ja muiden peltiosien maalauksen Suvannon taloon toukokuussa 2016. Remontin kestoksi oli arvioitu noin yksi viikko, mutta se valmistui Tommin mukaan odotettua nopeammin - 4-5 työpäivän aikana.

- Se oli yllätys meillekin, että remontti valmistui niin nopeasti. Siinä oli kaksi reipasta nuorta maalaria, jotka olivat nuoresta iästään huolimatta ammattitaitoisia. Hommat sujuivat vauhdilla ja jälki oli hyvää!

Tommi on sekä lopputulokseen että Väriset Oy:n toimintaan remontin alusta loppuun saakka oikein tyytyväinen. Uusi maalattu katto näyttää sinkkipeltipintaa paremmalta ja erottuu edukseen.

- Maalatun katon punainen värisävy sointuu hyvin talon vihreän julkisivun kanssa. Suurin ilo on, kun katto on kauniin värinen ja komeasti erottuu edukseen, Tommi toteaa.

- Ihan vilpittömästi voin suositella Väriset Oy:n palveluita. Yhteistyö sujui hyvin ja hyvässä hengessä. Pidettiin kiinni aikatauluista ja sovituista asioista. Hyvä mieli jäi, Tommi sanoo lopuksi. 

Ota yhteyttä ja kysy lisää!